Uutiskirje 27.2.2017

Tampere 27.2.2017

Hyvät ystävät ja tukijat

On kevään ja vaalien aika jälleen. Kuten tiedättekin, olen ehdolla Tampereen kaupunginvaltuustoon. Kulunut kausi varavaltuutettuna, ikäihmisten lautakunnan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä on opettanut, että asioihin perehtymällä ja sitkeydellä voi päätöksiin vaikuttaa. Jos vain tamperelaiset niin tahtovat, niin mieluusti siis jatkaisin kaupunkilaisten asioiden hoitajana.

Kovat ajat vaativat kovia tekoja. Jos talous on tiukalla, silloin on mietittävä korotetaanko veroja vai leikataanko palveluja.

Kovat ajat vaativat kovia tekoja. Jos talous on tiukalla, silloin on mietittävä korotetaanko veroja parilla kympillä kuussa vai leikataanko palveluja.

Isot rakennushankkeet ovat viime vuosina hallinneet kaupunkikuvaa ja kaupungin päätöksentekoa. Hyvä niin, rakentaminen tuo työtä. Myös asuntoja tarvitaan, sillä kaupunkiin muuttaa vuodessa yli kaksi tuhatta ihmistä. Valtuutetuilla on valta päättää, mitä, miten ja minne rakennetaan. Tällä hetkellä rakentamisen linjat tiivistyvät kysymykseen Eteläpuiston alueen tulevaisuudesta, sallivatko valtuutetut satavuotiaan puiston tuhoamisen. Itse en sallisi. Eteläpuistosta on nousemassa yksi keskeinen vaaliteema. Se on hyvä, sillä se antaa mahdollisuuden muuttaa suunnitelmia ja säilyttää puisto.  Vasen Kaistan pääkirjoituksessa tiivistän kantani: Viherpisteet eivät korvaa Eteläpuiston vanhoja puita

Toinen keskeinen vaikuttamisen paikka ovat kaupungin palvelut. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus takkuaa edelleen enkä ole vakuuttunut, että sote-uudistus toteutuu suunnitelman mukaisesti. Ennen kuin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien päätettäviksi tullaan valtuustoissa tekemään vielä monta päätöstä, jotka vaikuttavat hoidon ja hoivan saatavuuteen, hintaan ja laatuun. Niihinkin päätöksiin tahdon vaikuttaa.

Tampereen vasemmiston työstä valtuustossa voi lukea Vasen Kaistan kolumneista ja uutisista (tunniste: #trevaltuusto)  http://vasenkaista.fi/tag/trevaltuusto/

Tervetuloa mukaantervetuloa tukiryhmään

Vaalikampanjointi on myös talkootyötä. Ilman ystävien ja tukijoiden apua kampanjoinnista ei tulisi mitään. Tukea voi antaa monin tavoin, tervetuloa mukaan tukiryhmään. Talkoolaisia tarvitaan niin tapahtumien järjestämisessä, rintamerkkien paukuttamisessa, lennäkkien jaossa kadulla ja vaalimökillä kuin vaalimateriaalin suunnittelussa ja kommentoinnissa.

Sosiaalisessa mediassa tukijoiden merkitys on aiempaa suurempi. Sosiaalisesta mediasta on tullut keskeinen poliittisten keskustelujen paikka. Poliitikkosivu Facebookissa  on avoin ja siellä voi kuka tahansa aloittaa keskustelun tai tehdä kysymyksiä. Näkyvyyttä facessa voi lisätä myös tykkäämällä päivityksistä sekä jakamalla niitä.

 Twitterissa puolestaan näkyvyyden lisäämiseen voi osallistua uudelleen tvittaamalla,  tykkäämällä tviitistä tai vastaamalla tviittiin.

Taloudellistakin tukea tarvitaan. Kampanjoinnissa maksavat eniten lehtimainokset, joita on tarkoitus julkaista ainakin Aamulehdessä ja Tamperelaisessa. Kampanjan menot ja tulot julkaistaan aiempien vaalien tapaan verkkosivulla. Taloutta hoitaa Laura Tohka ja tukea voi antaa Sinikka Torkkolan tukiryhmän tilille, jonka numero on  FI73 5731 8220 1121 79.

Vaaliteemoista kerron myös verkkosivullani, jonka päivityksissä  lisää menneestä valtuustokaudesta sekä vaaliteemoista. Vaalienslogania kaikkien ihmisten Tamperettakinpohdin viimeisimmässä päivityksessä.

Jos haluat uutiskirjeen sähköpostiisi, ole hyvä ja lähetä minulle viesti s.torkkolaATgmail.com

Pidetään yhteyttä

Sinikka