Työväenliikkeelle uudet tavoitteet: perustulo ja kuuden tunnin työpäivä

Puhe Toijalan torilla Akaassa 1.5. 1918

Hyvät akaalaiset, hyvät toverit

Sata vuotta sitten toukokuussa 1918 täällä Akaassa niin kuin koko Suomessa  oli työväellä ankarat olot. Sisällissota, jota myös luokkasodaksi ja kansalaissodaksi kutsutaan, oli päättynyt punaisten häviöön. Vankileirien kurjissa oloissa ja teloituskomppanioiden edessä päättyi monen parempaa Suomea rakentaneen miehen, naisen ja lapsenkin elämä. Suomen sisällissota oli yksi verisimmistä sodista. Sodassa, taisteluissa, vankileirillä ja teloituksissa kuoli yli 30 000 ihmistä Taisteluissa kuoli lähes kymmenentuhatta, heistä suurin osa punaisten puolella taistelleita. Vankileireillä kuoli sotaakin enemmän yli 13 000 ihmistä.

Akaan työläisistä lähes 200 sai surmansa kansalaissodassa. Toijalassa oli myös vankileiri, joka toimi yhteiskoulussa. Leirissä oli vankeja 600 – 750. Heistä 122 teloitettiin, suurin osa siirrettiin Tammisaaren vankileirille ja muutama kymmen vapautettiin. Luvut eivät ole tarkkoja, sillä eri lähteissä luvut vaihtelevat. Jokaisen numeron takan on kuitenkin ihminen ja hänen läheisensä. Raaka sisällissota jätti jälkensä jokaiseen tuolloin eläneeseen.  Sodan jakolinjat ovat eläneet aivan näihin päiviin asti eikä sota vieläkään ole unohtunut vaikka siitä onkin vaiettu.

Vaikka aika on haalistanut sisällissodan muistot, ne elävät edelleen, tarinan pätkinä ja vaiettuina kokemuksina. Tuo historia elää edelleen monissa meissä. Se, että kokemuksista on vaiettu, ei ole vienyt pois sodan kärsimyksen jälkiä.

Sisällissodan historia on myös minulle henkilökohtainen. Suvussani oltiin sekä punaisen että valkoisten puolella. Äitini äidin isä taisteli punaisten riveissä ja kuoli Lahden valtauksessa. Vuonna 1889 syntynyt isäni isä puolestaan oli ruumiskuskina valkoisten puolella täällä Toijalassa. Sisällissodasta ei minun lapsuuden kodissani 1960- ja 70-luvuilla puhuttu enkä koskaan kuullut 1971 kuolleen isänisäni kokemuksista. Monista muista asioista vaari kertoi tarinoita, mutta sisällissodasta ei milloinkaan. Tarinan ruumiskuskina olemisesta olen kuullut isältäni. Vasta viime vuosina olen miettinyt, mitä kaikkea vaarini näki ja olivatko nuo kokemukset syynä miehen hiljaisuuteen. Äidinäitini sai onneksi elää vuoteen 2002 ja mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä useammin hän kertoi tarinan nelivuotiaasta punaorvosta, joka kerjäsi ja lauloi Lahden kaduilla.

En tiedä, mitä ajattelisi vaarini, jos hän kuulisi minun täällä puhuvan. Äidinäitini näkemyksestä sen sijaan olen varma. Hän sanoisi puhu ja sano suoraan niin kuin asiat ovat. Sisällisota arpeutti kaikki, voittajat ja häviäjät. Sadan vuoden jälkeen on mahdollista ymmärtää syyt, miksi sisällissota syttyi ja miksi ihmiset ajautuivat eri puolille.

Sadan vuoden jälkeen on hyvä myös tunnustaa, sodasta ei ole yhtä totuutta eikä koskaan tule olemaan. Usein totuuksien sodan ymmärtäminen luo mahdollisuuden antaa tilaa hävinneiden kokemuksille ja kärsimyksille. Suomen olisi hyvä edes nyt tunnustaa kaikki sodassa tehdyt rikokset ja palauttaa punaisten ihmisarvo. Tuon arvon palautuksen voisi aloittaa antamalla joukkohaudoissa makaaville punaisille nimet.

Olen tämän esityksen tehnyt jo aiempinakin vappuina. Muutamissa kunnissa, kuten Nokialla ja Raahessa, nimet hautamuistomerkkeihin on jo lisätty. Toistan toiveen täälläkin, sillä sodan julmuuksien häpeä ei katoa vaikenemalla vaan tunnustamalla hävinneiden tuska ja muistamisen merkitys.

Nyt sadan vuoden jälkeen on vihdoin aika nähdä nimettömät kapinalliset ihmisinä, joita kunnioitettiin ja rakastettiin ja joita tahdotaan muistaa. On aika päättää nimettömien joukkohautojen kansallinen häpeä.

Uudistan ehdotukseni, että niin täällä Akaassa kuin kaikkialla muuallakin Suomessa oleviin punaisten joukkohautoihin lisätään vainajien nimet. Se on myös käytännössä mahdollista. Emeritusprofessori Heikki Ylikankaan Suomen sotasurmat -projekti, jossa on selvitetty kuolleiden nimet, kuolinpaikat ja kuolintavat, antaa nimien selvittämiselle hyvän pohjan. Kunniallisilla ihmisillä on hautakivissä nimet, se suotakoon myös sata vuotta sitten kuolleille punaisille.

Hyvät akaalaiset, hyvät toverit

Sata vuotta sitten kaupunkien ja teollisuustaajamien työläiset, maaseudun torpparit ja maattomat uskoivat tarvitsevansa aseita puolustaakseen oikeuksiaan parempaan elämään ja tulevaisuuteen.

Sadassa vuodessa Suomi on onneksi muuttunut, kansalaisten yhdenvertaisista osallistumisen ja hyvinvoinnin oikeuksista on tullut suomalaisen yhteiskunnan perusta. Pitkään olen ajatellut, että hyvinvointiyhteiskunnallamme on niin vakaa perusta, ettei sen tulevaisuudesta tarvitse olla huolissaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana ajatukseni ovat muuttuneet. Eduskuntavaalien 2015 jälkeen porvarihallitus on purkanut hyvinvointiyhteiskuntaa pala palalta.

Hallituksen niin sanottu kannustava talouspolitiikka on kurittanut työttömiä ja pienituloisia. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen selvitysten mukaan Sipilän hallituksen päätökset ovat lisänneet köyhyyttä. Köyhyys on lisääntynyt, vaikka talous on kasvussa. Kyse ei ole raha puutteesta vaan tahdosta poistaa köyhyyttä. On häpeällistä, että Suomessa, joka yksi maailman rikkaimmista maista, on satojatuhansia köyhiä. Neljännesmiljoona suomalaista sinnittelee pelkän perusturvan varassa.

Köyhyys näkyy Suomessa leipäjonoina ja hoitamattomina sairauksiana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore tutkimus osoittaa, että useampi kuin joka kymmenes vanhus on jättänyt viimeisen vuoden aikana käymättä lääkärillä taloudellisen tilanteensa vuoksi. Suomeksi se tarkoittaa, että täällä Akaassakin on useampi vanhus, joka ei rahan puutteen vuoksi pääse ajoissa lääkäriin.

Neljän potilasjärjestön juuri julkaistussa selvityksessä joka neljäs pitkäaikaissairas kertoo tinkineensä ruuasta tai muista välttämättömistä menoista hankkiakseen sairautensa hoidossa tarvittavat lääkkeet. Joka kymmenes vastaaja ilmoittaa jättäneensä lääkärin suositteleman lääkkeen hankkimatta, koska siihen ei ollut varaa.

Köyhyyden taustalla on usein työttömyyttä. Talouskasvu vähentää työttömyyttä, mutta työttömyyden hoitoon tarvitaan muitakin lääkkeitä. Paras ja itsestään selvä tapa vähentää työttömyyttä on luoda lisää työpaikkoja.

Työttömiä kyykyttämällä työpaikat sen sijaan eivät lisäänny. Hallituksen aktiivimalli ei vähennä muuta kuin työttömien toimeentuloa. Mallin mukaan työttömän pitää osoittaa aktiivisuutta olemalla palkkatyössä vähintää 18 tuntia tai viisi päivää TE-toimiston ”työllistymistä edistävässä palvelussa”, välttyäkseen työttömyysturvan leikkaukselta. Aktivointimalli on lähinnä aktivoinut työvoimaviranomaisia selvittämään, millaisin toimin työtön voi aktiivisuuttaan osoittaa. Esimerkiksi aktiivinen työnhaku tai kansalaistoiminta ei ole sellaista aktiivisuutta, että se hallituksen määräämän aktiivisuuden täyttäisi.

Sekava, niin työttömien itsensä kuin asiantuntijoidenkin kehnoksi arvioima malli eriarvoistaa työttömiä. Kasvukeskusten ulkopuolella vaadittavaa työtä ei ole eikä tarjolla ole vaadittavia kurssejakaan. Aktiivimalli näyttääkin toimivan työttömyysturvan leikkurina, Kelan ennakkoarvioiden mukaan työttömyysturvaa leikataan yli puolelta työttömistä.  

Mutta on mallissa ollut aktivoivakin puolensa. Helmikuussa aktiivimallin vastaiseenn mielenilmaukseen kokoontui yli kymmenentuhatta ihmistä Helsingin senaatintorille.

Sipilän hallituksen työttömien simputus jatkuu edelleen. Nyt kohteena ovat nuoret. Valmisteilla on laki, jonka mahdollistaisi kolme kuukautta työttömänä olleen alle 30-vuotiaan nuoren palkkaamisen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perustetta. Lisäksi laki heikentää alle 20 hengen yrityksissä työskentelevien työntekijöiden työsuhdeturvaa. Jos hallituksen lakiesitys hyväksytään,  jopa puolen miljoonan suomalaisen työntekijän työsuhdeturva heikkenee.

Hyvät akaalaiset, hyvät toverit

Tänään kansainvälisenä työväenliikkeen juhlapäivänä meitä työläisten ja kansalaisten puolustajia tarvitaan jälleen. Meitä tarvitaan paitsi oikeistolaisen hallituksen politiikan vastustajiksi myös tulevaisuuden suunnannäyttäjiksi. Millaista Suomea ja maailmaa sinä rakentaisit? Mikä sinulle, meille olisi tärkeintä?

Tämän vuosisadan työväenliike tarvitsee uusia, rohkeita tavoitteita. Tarvitsemme konkreettisia esityksiä paremman elämän puolesta. Nykyinen silppuinen, kansalaisia riepotteleva sosiaaliturva on syytä uudistaa ja taata jokaiselle kansalaiselle toimeentulon turvaava perustulo.  Perustulon ideana on tarjota taloudellinen perusturva kaikille täysi-ikäisille kansalaisille. Perustulo siis korvaisi repaleisen ja tiukkaan valvontaan perustuvan nykyisen sosiaaliturvan.

Toinen tulevaisuutta rakentava toimi on työn jakaminen. Kilpailukykysopimuksen tuoma työajan pidennys ei ole tulevaisuuden rakentamista vaan menneisyyttä. Yli sata vuotta sitten työväenliike vaati kahdeksan tunnin työpäivää. Tänään pärjäisimme vähemmälläkin raatamisella. Työn jakaminen on oiva keino vähentää työttömyyttä.

Kuusi tuntia työtä pitäisi riittää. Kuuden tunnin työpäivä on hyvä tavoite vauraassa ja hyvin tuottavassa maailmassa. Kuuden tunnin työpäivää on jo kokeiltukin. Tyotan autokorjaamossa Ruotsissa kuutta tuntia on tehty jo 15 vuotta. Kokemukset ovat osoittaneet työajan lyhentämisen parantaneen tuottavuutta ja kuuden tunnin työajasta on tullut pysyvä. Kokeilu göteborgilaisessa vanhainkodissa puolestaan osoitti, että kuuden tunnin työaika lisäsi kustannuksia odotettua vähemmän. Lyhennetty  työaika paransi työhyvinvointia, työn laatua ja vähensi sairauspoissaoloja.

Toukokuun ensimmäinen päivä, kesän kynnyksellä on hyvä hetki muistuttaa työntekijöiden oikeuksista. Lisääntyvä kevään valo muistuttaa meitä toivosta ja paremman huomisen mahdollisuudesta. Oikeastaan se on vain meistä itsestämme kiinni, kuinka hyväksi maailman muutamme.

Hyvää, aatteellista vappua

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *