Olipa kerran fantastinen yliopistouudistus

Joskus muinoin tämän vuosituhannen toisen vuosikymmenen alussa puuhattiin yliopistouudistusta. Fantastista sellaista. Kaiken piti muuttua, yliopistojen piti saada lisää autonomiaa ja mahdollisuudet keskittyä vahvuusaloihinsa. Tieteen ja ylimmän opetuksen tien piti olla auki taivasta myöten.

Yliopistolaiset eivät oikein tohtineet usko moista unelmaa todeksi. Monta oli kysymystäkin, miten käy demokratian ja tieteen tekemisen vapauden. Entä virkojen? Häviäisikö pätkiltä toiseen sinnittelevien tutkijoiden ja opettajien unelma pysyvästä virasta kokonaan. Paremmaksi muuttuu luvattiin: uudessa järjestelmässä hallitukset toki johtaisivat, mutta yliopistolaisia kuultaisiin toki. Ja ylin valta olisi kollegiolla, jossa koko yliopistoyhteisö olisi edustettuna. Ja kun virkojen sijaan olisikin työsuhteita, niin määräaikaiset työsuhteet vähenesivät. Uusi järjestelmä toisi myös lisää rahaa ja parantaisi yliopistolaisten elämää. Kerrassaan fantastinen uudistus.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Miten on käynyt yliopistolaisten kuulemisen? Uudistus toisensa perään on pyyhkäissyt läpi yliopiston. Muodollisest välttämättömyydet on toki hoidettu. Mutta kuulemiseksi sitä on vähän vaikea kutsua. Erityisesti yliopistolaisia on kummeksuttanut tapa, jolla on valmisteltu tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymishanketta. Henkilökuntaa eikä opiskelijoita ole kuultu. Viime viikolla seitsemän henkilöstöjärjestöä vaati henkilöstön kuulemista, saman vaateen ovat aiemmin esittäneet opiskelijat.

Yliopistolaiset ovat erityisen huolissaan siitä, viekö yhdistymishanke yliopistoa edelleen johtajavaltaiseen suuntaan, jossa yliopistolaisten mahdollisuus osallistua päätöksen tekoon kaventuu entisestään.

On kummallista, ettei valmisteluun ole otettu tiiviimmin mukaan yliopistolaisia, joilla on yliopistojen kehittämisestä ja johtamisestakin runsaasti tutkittua tietoa. Mutta miten se menikään, se vanha sanonta suutarin lapsista ja kengistä.

Entä ne työpaikat, yhä useammastahan piti tulla toistaiseksi voimassa oleva. Näin ei ole käynyt. Yhä edelleen yliopistojen henkilökunnasta on enemmistö määräaikaisissa työsuhteissa. Tampereen yliopistossa oli 56 %. Määrä on toki muutaman prosenttiyksikön laskenut, mutta hidasta on muutos ollut. Suurin osa tutkijoista on edelleen määräaikaisissa työsuhteissa.

Entä se raha, tuliko sitä. Lisärahoituksen ja menestyksen sijaan yliopistoista onkin tullut yt-neuvottelujen näyttämöitä. Väkeä on pistetty ulos Oulun, Itä-Suomen, Lappeenrannan ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Tampereen yliopisto on toki tehnyt usein miljoonien eurojen ylijäämää, mutta yliopistolaiset jakavat niukkuutta. Varaudutaan kuulemma tulevaan.

Ihanilla uudissanoilla, kuten poisvalinta, kerrotaan, miten yliopistoa ja yliopistolaisia trimmataan huippukuntoon. Mittarit ovat tiukat, julkaise tai häivy on sanoma yliopistolaisille. Vanhassa yliopistossa oli vikansa, määräaikaiset työt ja pienet rahat. Vanhassa oli kuitenkin jotakin, joka veti puoleensa akateeminen, tutkimuksen ja opetuksen vapaus. Korulauseista ja perustuslaistakin huolimatta se aika taitaa olla mennyttä. Yliopiston ja erityisesti tieteen kannalta se on surullista. Yliopisto menettää yhä useampia mahdollisia tieteen saavutuksia. Kilpailun puristukseen harva haluaa jäädä.

Olipas siis kerran fantastinen yliopistouudistus. Fantastinen putosi matkasta jo aikoja sitten. Saas nähdä säilyykö yliopisto vai jääkö vain uudistus.

Akavan ansiomerkki tuli pokattua ennen puheen pitoa,

Akavan ansiomerkki tuli pokattua ennen puheen pitoa.

Puhe on pidetty Tampereen yliopistolla Tatten ja Tamyn vapputapahtuman jälkeisessä alakuppilan valtauksessa 27.4.2015

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *