Kansalaisjournalismia neljännen ja viidennen valtiomahdin välissä

Puhe Satakunnan Työ 69-vuotisjuhlissa Porissa 17.10.2015

Hyvät Satakunnan Työn ja journalismin ystävät

Muutosta pidetään tämän päivän sanana ja median murrosta katsotaan tuoreena, nykyhetken ilmiönä. Kovin tuoreesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole kyse, sanomalehdistön ja koko mediankin  muutoksesta ja murroksesta on puhuttu vuosikymmenet. Sanat ovat muuttuneet, mutta sanomalehtien kustantamisen muutoksista on puhuttu kohta  50 vuotta. Vain vähän vähemmän aikaa kuin 69-vuotisjuhliaan viettävä Satakunnan Työtä on julkaistua.

Lehdistön muutos alkoi jo 1970-luvulla maakunnallisten kakkos- ja kolmoslehtien katoamisella, lehdistön puoluesidonnaisuuksista luopumisella ja kustannustoiminnan keskittymisellä. Neljän suurimman sanomalehtiyhtiön osuus kokonaislevikistä on ollut suurimmillaan 57 prosenttia. Viime vuosina suurimpien lehtiyhtiöiden kasvu on pysähtynyt, Ketjuuntuminen on jatkunut kuitenkin toisin muodoin, sillä lehtitalot ovat ryhtyneet omistamaan toisiaan ristiin. Tuloksena on lehtiyhtiöiden omistuksien kudelma, jossa siteet lehtiyhtiöiden välillä ovat lisääntynet ja omistusketjut pidentyneet.

Omistuskudelmien myötä sanomalehtien toimitusten ja markkinoiden yhteistyö on tiivistynyt. Yhteistyön on sanottu merkitsevän monipuolisempaa alueellista uutisointia. Niin saattaa olla, tosin sanomalehtien levikin lasku ja mainostulojen pieneneminen näkyvät myös alueellisten ja paikallisten uutisten määrässä ja laadussa. Mutta toimituksellinen yhteistyö, jossa samaa materiaalia julkaistaan useissa lehdissä merkitsee myös sekä valtakunnallisten uutisten ja ulkomaan uutisten samankaltaistumista. Monimuotoisuuden sijaan kilpailu ja sitä seurannut keskittyminen onkin lisännyt toistoa ja vähentänyt näkökulmien kirjoa.

Lehdistön ja median murroksen taustalla ovat kustannustoiminan taloudelliset muutokset. Sanomalehtien tulonmuodostus on myös muuttunut. 1990-luvun alussa sanomalehden tuloista 71 prosenttia tuli ilmoitusmyynnistä, vuonna 2012 lehtien tuotoista puolet tulivat ilmoituksista ja puolet tilausmaksuista.  Sanomalehtien tulonmuodostuksen muutos ja levikin lasku ovat ajaneet mediatalot toiminnan supistuksiin.  Median ei enää liiketoimintana ole yhtä tuottoisa kuin aiemmin. Tuottoisaaa se silti on, eikä isojen mediayritysten yt-neuvotteluja käydäkään taloudellisista syistä vaan siksi, ettei liiketoiminta tuota samanlaista tulosta omistajilleen kuin aiemmin. Toiminnan supistukset vaikuttavat nekin sisältöjen ja näkökulmien monimuotoisuuteen.

Sisällöillä on kuitenkin väliä, sillä  sanomalehtien kustantamista ei kuitenkaan voi pitää aivan tavallisena liiketoimintaa. Mediatalot myyvät myös journalismia, joka on muutakin kuin vain yksi markkinoilla myytävä  mediatuote. Demokraattisissa yhteiskunnissa journalismi on nimetty neljänneksi valtiomahdiksi, jonka tehtävänä on valvoa yhteiskunnan toimintaan. Tarkkaan ottaen mikään instituutio ei ole journalismille ole tehtävää antannut eikä journalismi ole samalla tavalla yhteiskunnallisilla normeilla määritelty kuin muita yhteiskunnallisen vallan käyttäjiä. Toki journalismin yhteiskunnallinen paikka voidaan asemoida sananvapauslainsäädännöstä, mutta missään ei ole kirjattu, mitä neljännen valtiomahdin rooliin kuuluu ja kuka tehtävässä selviytymistä arvioi.

Neljättä valtiomahtiutta on kuvattu kielikuvalla vallan vahtikoira. Vahdin kykyä hoitaa tehtäväänsä arvioidaan hanakasti. Huonosti tehtäviään hoitavaa vahtikoiraa on kutsuttu sylikoiraksi. Toisinaan vahtia on kutsuttu vartiokoiran, joka ei vahdi valtaa eikä istu sen sylissä, vaan toimii osana valtajärjestelmää. Harvemmin sen sijaan on kysytty, vahtikoiran isännän tai emännän perään. Tehdessäni tutkimusta vaalirahoitusepäselvyyksien uuutisoinnista törmäsin vahtikoiruuden rajoihin.

Vaalirahoituksen epäselvyyksien esille nostamista on pidetty näyttönä journalismin toimintakyvystä. Journalismi hoiti yhteiskunnallista tehtäväänsä mallikkaaksi, seurasi vallankäyttäjiä ja paljasti epäkohdan. Hieman lähempää katsoen kuva journalismin toiminnasta ei olekaan niin silkoinen. Vaalirahaepäselvyydethän nousivat julkisuuteen yhden poliitikon lipsautuksena.

Voisikin kysyä, olisiko vaalirahoituksen epäselvyyksiä edes ryhdytty penkomaan, ellei keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja olisi A-studiossa lipsauttanut rikkoneensa vaalirahoituslakia. Lipsautuksen jälkeen vaalirahoituksesta kirjoitettiin ahkerasti ja runsaasti, mutta vain  harvoin kirjoituksissa kysyttiin, miksi vaalirahoituksen epäselvyydet nousivat vasta kaksi vuotta lain säätämisen ja yli vuosi eduskuntavaalien 2007  jälkeen.

Journalismin yhteiskunnallinen paikka ja vallan vahtimisen tehtävä on journalismin itseymmärryksen syvintä ydintä. Sen varassa journalismin saa toiminnalleen oikeutuksensa ja sen varaa rakentuu journalistinen ammatillinen itseymmärrys. Journalismin toiminnan saamasta kritiikistä huolimatta journalismin yhteiskunnallisestä tehtävästä on lienee laaja yhteisymmärrys. Nykyisessä demokraattisen yhteiskunnassa journalismi on tarpeen.  Tarpeellisuutta ei tule kuitenkaan ymmärtää ikuisesti lunastetuksi osaksi yhteiskunnallista järjestystä.

Journalistisessa julkisuudessa ei kuitenkaan ole ollut tapana arvioida journalismin toimintaa. Journalismin sisällä, toimittakunnan keskuudessa arvioita tehdään, mutta journalismi ei helpolla antaudu julkiseen keskusteluun omasta roolistaan. Paikkaa neljännen valtiovallan ruotimiselle ei oikein ole ollutkaan, kun portivartijana julkiselle keskustelulle on ollut journalismi itse.

Internet ja sosiaalinen media on luonut journalismin rinnalle uutta julkista vaikuttamisen tilaa. Äänestämisen ja kansalaisjärjestöjen rinnalle on syntynyt uusi vaikuttamisen muoto sosiaalisen median tilapäiset milloin mihinkin ongelmaan ja tapaukseen puuttuvat ryhmät. Näitä ryhmiä, kuten myös verkkopäiväkirjoja, blogeja on kutsuttu viidenneksi valtiovallaksi.  Viidettä valtiomahtia on kutsuttu myös vahtikoiran vahtikoiraksi.

Onko tällaiselle viidennelle valtiomahdille tarvetta. Poliittiseen vaikuttamiseen pyrkivien kansalaisten näkemysten mukaan on, sillä kokemukset mediasta eivät vakuuta kansalaisten mahdollisuuksista saada äänensä kuuluviin mediajulkisuudessa. Valtajournalismi jakaa kansalaiset kahtia, viattomiin kansalaisiin ja mätkittäviin poliitikkoihin. Mutta monetkaan poliittiseen vaikuttamiseen pyrkivät kansalaiset eivät mahdu tähän luokitteluun. Yhden asian –liikkeissä, ammattiliitoissa, kunnallispolitiikassa ja jopa puolueissa vaikuttavat kansalaiset näyttäisivät oleva  nykyjournalismille pulmallisia. Politiikan raskassarjalaisia he eivät ole, mutta kansalaisinakaan heitä ei voi oikein pitää. Parempi on siis pitää heidät poissa palstoilta ja eetteristä, niin ei sotkeudu journalismin järjestys.

Journalismin ja sosiaalisen median aktivistien suhde on monimutkikas, sanoisinko jopa kipeä. Itseriittoinen journalismi ei oikein tahdo tunnistaa omaa historiallisuuttaan. Median uusista muodoista huolimatta neljänteen valtiovaltaan uskotaan edelleen. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, miten sosiaalisen median aktivisteja  neljänneksi valtiomahdiksi. Tämä nimeäminen on koskenyt ennen muuta aktivisteja, jotka ovat toimineet muissa kuin länsimaisissa demokratioissa. Sosiaalisen median aktivistien kutsumisella neläjänneksi valtiomahdiksi on tarkoitettu, että he täyttävät journalismin tehtävän. Verataus  kuitenkin ontuu. Sosiaalinen media toimii toisin kuin neljäs valtiomahti. Sen omistajia, tekijöitä ja johtajia on vaikea nimetä eikä sen kanssa voi sopia hyvästä journalistisesta tavasta. Sosiaalinen media aktivisteineen murentaa neljättä valtiovaltaa ja synnyttää uutta, viidettä valtiovaltaa. Tulevaisuus näyttää, pärjääkö vallan vahtikoira tehtävissään vai onko aika aloittaa tuotannollisista syistä yt-neuvottelut.

Pirkanmaan vasemmiston verkkolehti Vasen Kaista on syntynyt neljännen ja viidennen valtiomahdin taitteeseen. Lehti perustettiin marraskuussa kaksi vuotta sitten, koska valtamediaa ei kiinnostanut punavihreät vaihtoehdot eivätkä aloitteet. Edes tuhansien ihmisten vappukulkueet eivät ponnista  uutiskynnyksen yli.

Kun elo- syyskuussa 2013 suunnittelimme Vasen Kaistaa asetimme neljä tavoitetta. parantaa Pirkanmaan vasemmiston sisäistä ja ulkoista viestintää, rakentaa pirkanmaalaisten vasemmistolaisten yhteisöä, innoittaa Pirkanmaan vasemmistolaista poliittista toimintaa, lisätä Pirkanmaan vasemmiston näkyvyyttä (media)julkisuudessa sekä herättää julkista keskustelua vasemmistolle tärkeistä poliittisista kysymyksistä.

Julkaisumäärissä tavoite oli aluksi yksi juttu viikossa, sittemmin nostimme sen kahteen juttuun viikossa.  Tähän mennessä, kun kaista on ollut toiminnassa lähes kaksi vuotta juttuja on julkaistu 528. Eri lukijoita kaistalla on ollut lähes 76 000. Kuukausittainen lukija määrä on kasvanut yli 3000, tosin syyskuussa lukijoita oli 12 500. Kaistan aktiivinen seuraaja joukko on kahden kolmen tuhannen välissä. Sellaisia. jotka lukevat kaistaa vähintään kaksi kertaa viikossa on yli 2500. Facebook tykkäyksiäkin on kohta tuhat.

Parasta kaistassa on kuitenkin ollut sen tekemisen yhteisöllisyys. Lehteä tehdään vapaaehtoisvoimin, tähän mennessä toimittajia ja kuvaajia on ollut yli 140. Tänään meillä oli kaistan koulutus, jossa mukana oli puolen kymmentä uutta kaistalaista. Ilman vapaaehtoisten suurta määrää lehdestä ei olisi tullut mitään ja tässä mielessä lehti on ainakin saavuttanut yhden tavoitteistaan, rakentanut vasemmistolaiset arvot jakavaa yhteisöä. Lehden tekijäksi voi tulla kuka tahansa, jäsenkirjoja ei kysellä. Lehteä koskevat päätöksen tehdään toimituskunnan kokouksissa, jotka ovat avoimia kaikille kaistan tekijöille. Kerran vuodessa pidämme parin päivän seminaarin arvioimme lehteä ja päätämme suunnan muutoksista.

Mutta onko kaista sitten viidettä valtiomahtia, varmaan osin on ja osin ei. Yhtäältä olemme lähellä perinteistä journalismia. sillä Kaista on toimitustyössään sitoutunut hyvään journalistiseen tapaan ja monet toimituskäytäntömme on lainattu journalistisista toimituskäytännöistä. Juttutyypit muistuttavat perinteistä journalismia, tosin siitä on käyty paljon keskusteluakin ja on pohdittu, onko pääkirjoitus juttutyyppinä perusteltu.

Toisaalta yhdessä tekeminen ja uusien muotojen etsiminen vie meitä kohti uutta. Olemme aloittaneet twitter-raportointikokeilun, jossa juttu tehdään tapahtumasta lähetettyjen tveettien perusteella. Ensimmäisen kerran kokeilimme tätä pari viikkoa sitten vasemmiston kuntafoorumissa, josta lähetetyt tveetit koottiin Vasen Laita -twitterseinälle. Myöhemmin niistä toimitettiin neljän jutun sarja.

Entä tulevaisuus. Journalismista osaan sanoa vain sen, että näkisin sillä olevan paikkansa ainakin lähitulevaisuudessa. Mutta onko journalismia sadan vuoden päästä, uskallettu arvaus on, ettei ainakaan nykymuotoista. Tulevaisuutta tehdään kuitenkin tässä ja nyt. Sillä, millaista julkisuutta journalismi ja sosiaalinen media ovat rakentamassa on väliä. Demokratia tarvitsee julkista keskustelua, markkinoiden ohjaama journalismi ei tuota tarvetta voi ainakaan kokonaan täyttää. Rinnalla tarvitaan myös muuta, joka varmistaa monimuotoisuuden. Siinä olisi paikka myös Satakunnan Työlle. Onnea ja tulevaisuuden uskoa sitkeälle työväenlehdelle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *