Eduskunta ei kutsu nyt

Ensi kevään eduskuntavaalit ovat tulleet viime viikkoina useasti puheeksi. Minulta on kysytty, olenko ehdolla ja vastaukseni on, että en ole. Vasemmistoliitolla ei ole pulaa hyvistä ehdokkaista Pirkanmaalla niin kuin ei muuallakaan Suomessa. Vasemmistoliitolla menee hyvin ja tulevissa eduskuntavaaleissa onkin odotettavissa vasemmistoliitolle vaalivoitto niin Pirkanmaalla kuin koko maassakin.

Syyt olla pyrkimättä kansanedustajaksi ovat henkilökohtaisia. Olen mukana Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa Tietämättömyyden tilassa, negatiivinen asiantuntijuus ja tietoyhteiskunnan rapautuminen 2020-luvun vaihteen Suomessa. Tutkimustyön lisäksi minua työllistää Tampereen yliopiston pääluoton työt. Jo käynnistyneet yhteistoimintaneuvottelut Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistymisestä uudeksi Tampereen yliopistoksi vaatiivat paljon luoton työtä niin tänä syksynä kuin ensi keväänäkin. Neuvotteluissa sovitaan lukuisista käytännön asioista ja menettelytavoista, joilla yhtenäistetään Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston käytäntöjä.

Suurin syy olla pyrkimättä eduskuntaan on siis ajan rajallisuus. Tahdon hoitaa nykyiset luottamustehtäväni mahdollisimman hyvin. Pidän tehtävistäni  kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksen konsernijaostossa ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa ja tahdon varata aikaa tehtävien hoitamiseen.  Lisäksi rakkain harrastukseni Vasen Kaista -verkkolehti vie oman aikansa.

Vaikka en ole ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdolla, en ole lähtemässä politiikasta yhtään minnekään. Muitakin vaaleja tulee.

Eduskuntatalon remontin 2015 kuvasi Hanne Salonen eduskunnan kuva-arkistoon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *